ARVOSANA
MEDIA
Vuonna 2016 julkaistu The Accountant oli viihdyttävä trilleri, jossa Ben Affleckin esittämä autistinen kirjanpitäjä paljastui alamaailman rahanpesua hoitavaksi rikolliseksi. Talousmaailman juonitteluja rytmittivät toiminnallisemmat kohtaukset ja vakuuttava ensemble-roolitus, mutta elokuva ei suoranaisesti huutanut tarvetta jatko-osalle.
Yhdeksän vuotta myöhemmin sellainen kuitenkin saadaan, kun The Accountant 2 hiipii teattereihin samoilta tekijöiltä, joiden suunnitelmissa on kääntää aihe potentiaaliseksi trilogiaksi ja televisiosarjaksi. Vuosien varrella elokuvan esittämää maailmaa on samalla korostettu entisestään, mikä näkyy entistä viihteellisemmässä ja humoristisemmassa tunnelmassa. Monilta osin elokuva tuntuu genreltään olevan jopa supersankarielokuva, jossa supervoimina ovat näkymättömyyden sijaan autismi.
Valtiovarainministerin entisen johtajan joutuessa murhatuksi salaperäisissä olosuhteissa tämän käsivarresta löytyvä vihje etsiä ”kirjanpitäjä” tuo virkavaltaa piilottelevan Christian Wolffin (Affleck) takaisin elävien kirjoihin tutkimaan tapausta. Hänen tarkkaavainen mielensä ei kuitenkaan riitä monisyisen sotkun selvittämiseksi yksin, joten tämä kutsuu avukseen alamaailman salamurhaajana toimivan velipoikansa Braxtonin (Jon Bernthal), johon tämä ei ole ollut yhteydessä vuosiin.
Bill Dubuquen käsikirjoitus keskittyy jatko-osassa entistä enemmän veljesten väliseen eripuraan ja poikkeaviin persooniin. Kaksikon välinen kemia syntyykin juuri genrelle ominaisesta vastakohta-asettelusta, jossa Braxtonin röyhkeä eloisuus saa kimmokkeen Christianin sosiaalisesta rajoittuneisuudesta. Toki varsinainen huumori nojaa ensisijaisesti autismin varjolla syntyvistä kömpelöistä tilanteista, jossa neuroepätyypillinen yrittää sopeutua neurotyypillisten maailmaan ja molemminpuoleisesta ymmärtämättömyydestä.
Jo alkuperäisen The Accountantin kuvaa autismista kritisoitiin jossain määrin, mutta jatko-osassa tämä viedään koko huumorin keskiöön. Naurua ei kuitenkaan tehdä neuroepätyypillisen kustannuksella, vaan heidän kanssaan, joten elokuva ei tunnu suoranaisesti ilkeältä ja sen huumori on monin paikoin onnistunutta. Touhu uhkaa vain kääntyä liki tahattoman koomiseksi, kun autismi esitetään miltei supervoimana, jota lapset käyttävät koko yhteiskunnan hakkerointiin ja Christianin auttamiseen.
Silti The Accountant 2 on alusta lähtien todella viihdyttävä, mistä saa kiittää ensisijaisesti rooleistaan nauttivia Affleckia ja Bernthalia. Jälkimmäinen on oma räiskyvä itsensä kovapäisenä palkkasoturina, joka tietää vain nyrkkiensä voiman, kun taas Affleck ilakoi lakonisen hillityssä roolissaan. Tositilanteen alkaessa kaksikko tietää kuitenkin pystyvänsä luottamaan toisiinsa täysin, vaikka kaikki sitä ennen olisikin ollut silkkaa väärinymmärrystä ja hiillostumista.
Oikeastaan elokuvan heikompi osuus koskee varsinaista juonta, joka on käsikirjoitettu tarpeettoman monimutkaiseksi. Yksinkertainen murhavyyhti leviääkin käsistä ja esittelee useita turhiksi jääviä hahmoja, jotka eivät juuri edistä juonta tai oikeastaan mitään muutakaan, vaan ainoastaan tekee kerronnasta entistä sekavamman. Tekijöiden tarve tuoda elokuvaan mukaan jotain älykästä kääntyykin itseään vastaan ja lopputulos toimii paremmin puhtaana toimintaviihteenä kuin ajatusta vaativana trillerinä.
The Accountant 2 poikkeaa edeltäjänsä tunnelmasta merkittävästi ja siirtyy entistä viihteellisemmälle linjalle. Kerronnan vahvuus nojaa pääosaesittäjien Ben Affleckin ja Jon Bernthalin väliseen kemiaan, joka noudattaa buddy-genren perinteitä eripuraisen parivaljakon osalta. Kokonaisuus on tyhmä, äänekäs ja sen osalta äärimmäisen itsetietoinen, mikä tarjoaa hyvät puitteet viihdyttävälle poppariviihteelle.