Taken 3

Julkaisuvuosi: 2014
Taken 3
K-16
Ahdistus
Väkivalta

ARVOSANA

Elokuva: 
2,5 tähteä elokuvalle
Formaatti: 
Ensi-ilta: 
16.01.2015
Valmistusmaa: 
Julkaisija: 
Kesto: 
109 minuuttia

MEDIA

Taken 3
Taken 3
Taken 3
Taken 3

Liam Neeson saapuu jälleen esittelemään pahiksille erityisiä, pitkän uransa aikana haalimia taitojaan oletetun Taken-trilogian kolmannessa osassa. Pierre Morelin eurotoimintoina käynnistynyt leffasarja siirtyy tuoreimman osansa myötä samalla vanhalta mantereelta uudelle, mikä hieman kuvaavasti näkyy myös yleisesti elokuvan katsojaystävällisemmässä menossa. Ruhjeilta ei siitä huolimatta vältytä.

Tällä kertaa kukaan ei joudu viedyksi kuin korkeintaan manalan porteille. Entinen CIA-operatiivi Bryan Mills (Neeson) joutuu sen sijaan virkavallan kohteeksi, kun tämän ex-vaimo (Famke Janssen) löytyy murhattuna miehen kotoa. Syyttömyytensä hieman toisin keinoin vakuuttava Mills ei tosin tyydy jäämään poliisien kuulusteltavaksi, vaan ottaa vanhat oppinsa käyttöön metsästäessään teon todelliset tekijät vastuuseen.

Taken 3:n ohjaksissa on jälleen toisen osan ohjannut Olivier Megaton, jonka kädenjälki on näyttävää mutta monin paikoin karheaa. Visuaalisesti elokuva on näyttävää jälkeä, tosin mihin tahansa sisarukseensa nähden täysin identtinen; eurooppalainen viehätysvoima on kadonnut mantereen vaihdon myötä. Ongelmaksi nousevat tosin toimintakohtaukset – ja niitä on paljon – joiden osalta Megaton ajautuu hätiköimään leikkauspöydällä. Alle sekunnin pätkiin saksituista takaa-ajoista ja lähikärhämistä on vaikea pysyä kärryillä, eikä editoinnin tavoiteltu kaoottisuus välity.

Taustalla rullaa siitä huolimatta varsin etevä toimintatrilleri, joka on Neesonin johdolla kasattu täyteen vakuuttavia näyttelijäsuorituksia. Etenkin lain paremmalla puolella Millsiä jahtaava Dotzler ja häntä tulkitseva Forest Whitaker väläyttelee jälleen hienovaraisia lahjojaan älykkään etsivän saappaissa. Onnistuneet suoritukset pitävätkin rainaa siltä osin pystyssä, kun sen kerronnalliset suvanteet vievät sitä aina toisinaan pohjalle.

Käsikirjoituksesta vastaavat nimittäin sarjan alullekin panneet Luc Besson ja Robert Mark Kamen, jotka yrittävät vähän liian väkisellä sulkea trilogian nättiin ympyräänsä. Pääosin juoni rullaa kuin rasvattu, ja Millsin ammattitaidolla hoidetuissa tilanteissa on sulaa charmia paikoin täysin absurdeista selviytymisistä huolimatta; kissa ja hiiri -leikki yksinkertaisesti toimii. Valitettavasti muutamat kilometrin päähän näkyvät juonenkäänteet pilaavat vain kokonaisuuden ja koko trilogian aikana rakennetun hahmon lähes tyystin, jos sitä ryhtyy liiaksi miettimään. Eikä kerronnallista lopputulosta voi pitää oikein muutoinkaan järin onnistuneena. Toisaalta toiminnan vuoksihan näitä enimmäkseen katsotaan. 

Taken 3 on vauhdikas ja varsin viihdyttävä rymistely, joka kärsii kuitenkin kerronnallisista ratkaisuista ja liian hätiköidysti editoiduista toimintakohtauksista.