ARVOSANA
MEDIA
Yhteiskunnallisilla teemoilla ja tummanpuhuvalla huumorilla kyllästetyistä elokuvista tunnettu ohjaaja Bong Joon-ho seuraa Oscar-palkittua mestariteostaan Parasite huomattavasti kevyemmällä Mickey 17:llä. Edward Ashtonin vuonna 2022 julkaistuun Mickey7-kirjaan perustuva elokuva on silti äärimmäisen ohjaajansa näköinen tuotos, jonka genrekikkailut jaksavat yllättää ja kepeyden alta löytyy purevaa satiiria.
Bongin itsensä sovittama tieteiselokuva seuraa näennäisesti ihmiskunnan asutusyritystä Niflheimin planeetalla, mutta tarkastelee käytännössä meidän kulutusyhteiskuntaa ja luokkaeroja ilkikurisen nihilistisellä otteella. Juoni keskittyy Robert Pattinsonin esittämän Mickeyn ympärille, joka pestautuu tähtienväliselle matkalle yhtenä uhrattavista; klooniteknologian mahdollistamista kertakäyttöisistä työntekijöistä, jotka monistetaan kuollessaan uusiksi edellisen muistoineen seuraavaa vaarallista tehtävää varten.
Kloonauksen luoma kuolemattomuus muuttuukin Ashtonin ja siten Bongin käsissä pelkäksi kuluksi, jossa kloonattavaa ihmistä ei nähdä muuna kuin käyttötavarana. Mickey tämän useine klooneineen saakin kunnian kokea erilaisia kuolemia puhtaasti tieteen tai muun ihmiskunnan nimissä, mistä Bong vääntää omintakeisen herkullista huumoria. Pattinsonin hieman hidasälyisen päähenkilön huolettoman kerronnan leikkaaminen visuaalisesti brutaaleihin kuolemiin luokin upean kontrastin, jossa pinnan alla piilevä kauhu peittyy usein katsojan nauruun.
Bong ei ole kuitenkaan kiinnostunut katsojan järkyttämisestä – saati liiallisesta temaattisesta syvyydestä – joten Mickey 17 on ohjaajan aiempien tuotosten lailla ensisijaisesti juuri komedia. Tämä näkyy niin taidokkaassa rytmityksessä, visuaalisessa kielessä kuin Pattinsonin mestarillisessa roolisuorituksessa, jotka tukevat toisiaan kirvoittaakseen hupia alusta lähtien. Ja elokuvan nihilistisestä maailmankuvasta huolimatta kerronta on yleisesti ottaen toiveikas, kiitos Mickeyn lapsenomaisen hyväuskoisesta tulkinnasta tämän omasta ja ympärillä vallitsevasta tilanteesta.
Teknologisen satiirin rinnalla kuljetetaan myös inhimillisempää vastinetta, joka ohjaajan tavoin keskittyy luokkaeroihin. Mickey 17:ssä tämä kiteytyy käytännössä Mark Ruffalon esittämään populistiseen matkanjohtaja Kenneth Marshalliin, jonka trumpmaisten maneerien esikuvaa ei tarvitse arvailla. Sarjakuvamaiseen pahikseen keskitytään kuitenkin elokuvassa hieman liikaa, vaikka Ruffalo itse selkeästi nauttii roolistaan. Bong ei ole liian kiinnostunut menemään tässäkään teemassa turhan syvälle, vaan käyttää sitä kloonauksen lailla lähinnä ripotellakseen kevyitä ja toimivia irtovitsejä.
Syvällisempää sanomaa kaipaaville on olemassa edelleen ohjaajan muut tuotokset.
Yli kaksituntisesta kestosta huolimatta Mickey 17 pysyy lisäksi yllättävän hyvin raiteilla ja viihdyttää koko kestonsa ajan, vaikka elokuvassa riittäisi runsaasti leikattavaa. Marshallin harvennuksen ohella Steven Yeunin esittämä Timo jää yhdessä Mickeyn taustatarinan kanssa lopulta turhaksi täytteeksi, jonka poisto ei olisi vaikuttanut kerrontaan millään tavalla. Hoikempi versio elokuvasta olisi todennäköisesti toiminut tiukemmin ja paremmin, mutta nykyiselläänkin sitä ei voi liiaksi moittia.
Mickey 17 on viihdyttävä satiirinen tieteiselokuva, joka edustaa ohjaajan kevyempää tuotantoa. Siitä löytyy silti roppakaupalla Bongille tyypillistä sysimustaa huumoria, yhteiskunnallista kritiikkiä ja genrejä sekoittavaa kerrontaa, jotka saavat kuorrutuksen Pattinsonin erinomaisesta roolisuorituksesta.