Fryn aikakirjat

Brittiläinen moniosaaja Stephen Fry on vaikuttanut vajaan kuusikymmenvuotisen elämänsä aikana niin näyttämöillä, radiossa, televisiossa, kirjoissa, elokuvissa, mainoksissa, aktivistina, videopeleissä kuin internetissäkin. Miehen vaiherikkaan ja yllättävän elämän vaiheista on voinut lukea jo lapsuus- ja nuoruusvuosien osalta Koppavasta klopista, ja nyt varhaisaikuisuuden kynnyksestä seuraavat kahdeksan vuotta kaapataan elämäkertajatkoon Fryn aikakirjat.

Fryn itsensä kirjoittama muistelmateos käynnistyy kronologisesti miehen päästyä opiskelemaan Cambridgeen vuonna 1979 ja päättyy 30-kymmenvuotispäivän tietämille vuonna 1987. Sanon kronologisesti, koska kirjan todellinen rakenne on kaikkea muuta kuin järjestelmällinen. Titia Schuurmanin suomennoksessa miehen nuoruusvuosia käsitellään nimittäin K-rakenteen kautta (alkuperäisessä käännöksessä kirjain C). Kukin kappale käsittelee yhtä K:lla alkavaa teemaa, kuten kidesokeria, kessua, korkeakoulua ja komediaa. Myös varsinaiset alaotsikot noudattelevat samaa kaavaa, ja toisinaan samaa aihepiiriä sivutaan eri puolilla kirjaa.

Erikoisen rakenteen lisäksi sanoja rakastavana ja ajatusmaailmaltaan näennäisen helposti toisille poluille singahtavana miehenä Fry sukeltaa oman elämänsä kaksikymppisiin monelta suunnalta, vaihtaen puheenaihetta hetken mielijohteesta ja toisinaan siirtyen pahoittelemaan tätä kaikkea sekavuutta suoraan lukijalta. Rakenne on tiukan kronologian ystäville pöyristyttävä, mutta vetovoimaisuudeltaan kirjoittajansa tapaan vetävän charmikas. Kuivan elämäkerran sijaan tuntuukin kuin lukisi hyvän ystävänsä lähettämää kirjettä. Persoonallisuus ja avoimuus huokuvat läpi tekstistä.

Fryn aikakirjan sisältämä aikajakso koostuu Stephen Fryn tuotteliaista opiskeluvuosista ja sitä seuranneista kuuluisuuden ja mammonan alun vuosista. Cambridgessa ollessaan Frysta muodostui hyvin pitkälti se henkilö, jona hänet nykyään parhaiten tunnetaan, ja kirjassaan mies kuvaa elävästi, suorapuheisesti ja paikoin hauskasti kaikkia niitä tapahtumia, jotka ajoivat hänet muun muassa Hugh Laurien, Emma Thompsonin ja Rowan Atkinsonin kanssa yhteistyöhön. Ja kuten monilla silloisilla brittikoomikoilla ja eturivin näyttelijöillä, kaikki alkoi teatterista.

Teatteri ja sen ympärillä aikaansa viettäneet ihmiset rohmuavatkin valtaosan vajaa 400-sivuisesta kirjasta, joka on samalla mielenkiintoinen sukellus 1980-luvun brittiläiseen teatteri- ja komediakeskukseen. Esimerkillisen hyvällä muistilla siunattu Fry johdattelee lukijansa monenkirjavien tapahtumien ja toisinaan sanatarkoin käytyjen keskustelujen toisinnoilla syvälle aikakauden kulttuuriseen keskukseen, jossa vilisee alan suurnimiä Alan Bennetista Rik Mayalliin ja Stephen Sondheimiin sekä tapauksia kuten Musta Kyy, Me and My Girl ja Chariots of Fire. Varsinaisen opiskelun vähyys kirjan sivuilla selittyy yksinkertaisesti sillä, ettei moiseen tuolloin ollut tarvetta. Ja tämä on lukijan kannalta vain hyvä asia.

Vähintään yhtä suuri osa kirjasta siunaantuu myös herralle itselleen – luonnollisesti. Fry muistelee alku-uran askeliaan elävästi ja peittelemättä, mutta luo samalla erikoisen kuvan myös omasta persoonastaan. Miehen heikko itsetunto näkyy vielä lähes kuudenkymmenen vuoden ja maailmankuuluisuuden jälkeenkin paikoin tekstistä Fryn pahoitellessa milloin käyttäytymistään, sanojaan, häpeilemätöntä pröystäilyään, tekojaan tai juuri tehtyä pahoitteluaan. Ja vaikka hänelle diagnosoitua mielialahäiriötä ei kirjassa juurikaan vielä sivuta, sanat tuntuvat rehellisen vilpittömiltä. Maine ja mammona ei pysty korjaamaan kaikkea.

Kirjan ainoa ongelma – jos sitä siksi voi edes kutsua – on oikeastaan sen käynnistyminen keskeltä ja loppuminen kesken. Fryn päätös jakaa muistelmateoksensa osiin on ymmärrettävää, kun ajatellaan miehen rakkautta sanoihin; koko elämänsä taltioimiseen Fry tarvitsisi tuhansia sivuja. Mutta kirjan mielenkiintoisia anekdootteja, sattumia ja mietteitä lukiessa tarinan kesken jättäminen, kun takakansi viimein sulkeutuu, jää harmittamaan. Etenkin, kun tietää miehen uran käynnistyneen kunnolla – ja nimenomaan elokuva- ja televisiopuolella – juuri kirjan kronologian päättyessä.

Fryn aikakirjat matkaa Stephen Fryn nuoruusvuosiin ja tarkastelee moneen kykenevän koomikkoneron kahdeksanvuotista ajanjaksoa tämän opiskelu- ja varhaisen kuuluisuuden aikoina. Persoonallisesti ja sanoja säästelemättä kirjoitettu teksti kaappaa lukijansa mukaan yksityiskohtaiselle, rehelliselle ja avartavalle matkalle 1980-luvun brittikomedian keskukseen ja silloisiin realiteetteihin.