Viidennen kolonnan mies

Alfred Hitchcockin trilleri Saboteur on ohjaajaa klassisimmillaan. Pakoelokuvan pääosassa nähdään mieshenkilö, joka joutuu tahtomattaan matkaamaan ympäri valtiota etsiessään ratkaisua tukalaan tilanteeseensa. Taipaleensa aikana hän kohtaa nuoren naisen, joka vastahakoisen alun jälkeen ryhtyy auttamaan miestä selvittämään totuuden. Etsintä vie kaksikon toinen toistaan huikeammista tapahtumapaikoista toiseen ennen lopun ikimuistoista kliimaksia.

Barry Kane (Robert Cummings), toisen maailmansodan aikaisen lentokonetehtaan työntekijä, joutuu syytetyksi tehtaalla tapahtuvasta räjähdyksestä, jossa kuolee tämän hyvä ystävä. Mutta ainoa henkilö, joka pystyy todistamaan hänen syyttömyytensä, on sabotööri itse. Apunaan vain muutama johtolanka, Kane pakenee tapahtumapaikalta ja käynnistää oman läpi Yhdysvaltain ulottuvan jahtinsa löytääkseen oikean syyllisen puhdistamaan maineensa.

Vuonna 1942 ilmestynyt Saboteur saapui teattereihin juuri kun Yhdysvallat liittyivät mukaan toiseen maailmansotaan. Ajankohta näkyy myös elokuvassa, jonka sanoma on paikoin hyvinkin patrioottinen. Amerikkalaiset massat saavat kyllä osansa kritiikistä, mutta (amerikkalaisen) yksilön hyväsydämisyys ja oikeellisuus nousevat monen hahmon kohdalla keskeiseen osaan tarinan edetessä. Tosin ilman kyseisiä henkilöitä Barry Kanen pakomatka ja siten myös elokuva tyssäisi lopulta kovin lyhyeen, joten sallittakoon pieni naiivius tarinankerronnan kustannuksella.

Kyseessä on kuitenkin hitchcockmaisen upeasti rytmitetty ja visuaalisesti näyttävä trilleri, jossa on jo havaittavissa ohjaajan myöhempien aikojen mestariteosten kaikuja. Visuaaliseen kerrontaan tykästynyt Hitchcock kuljettaa tarinaa myös Saboteurissa hyvin pitkälti kameransa avulla, kertoen leikkausten ja taidokkaiden sommitelmien avulla enemmän kuin kuvattavina olevat henkilöt.

Juonen suurta takaa-ajoa suurempaan osaan nousevat pääosaesittäjät Robert Cummings ja Priscilla Lane. Kaksikon välinen suhde seuraa pitkälti elokuvan kantavaa teemaa, ennakkoasetuksia, jotka määrittävät – usein valheellisesti – ihmisten suhtautumisen toista kohtaan. Kummatkin näyttelijöistä tekevät rooleissaan kyllä perusvarmat suoritukset, mutta heidän yhteisistä kohtauksista uupuu kaivattu kemiallinen lataus, mikä saa leiskuvat tunteet tuntumaan paikoin teennäisiltä.

Saboteur ei ole Hitchcockia parhaimmillaan, mutta kyseessä on siitä huolimatta kerronnallisesti ja visuaalisesti mukaansa vievä trilleri. Saman juonirakenteen ohjaaja hioikin huippuunsa vasta noin viisitoista vuotta myöhemmin elokuvallaan Vaarallinen romanssi.