ARVOSANA
MEDIA
Sonyn kuopattua virallisesti oman Marvel-pahisten ympärille rakennetun leffauniversumin J. C. Chandorin ohjaama Kraven the Hunter saa kunnian olla viimeinen naula epäonnistuneen saagan arkussa. Stan Leen ja Steve Ditkon vuonna 1964 luoma hahmo astelee seuralaistensa Venomin, Morbiuksen ja Madame Webin seurassa valkokankaan kautta unholaan, mikä Kraven the Hunterin kohdalla on erityisen ironista, sillä Sonyn päätös tehtiin jo ennen elokuvan varsinaista ensi-iltaa.
Toisaalta Kraven the Hunterin laadusta saatiin jo maistiaisia ennakkoon, kun Sonyn omat arviot sen lipputuloista olivat mitättömän alhaiset ja elokuvan ohjaaja suorastaan aneli faneja antamaan sille mahdollisuuden. Eivätkä Sonyn Spider-Man-universumin aiemmat tuotoksetkaan, kuten Venom: Let There be Carnage, juuri jaksaneet valaa uskoa yllättävästä laadunparannuksesta.
Arviolta useita satoja miljoonia syöneen leffaversumin pelastajaa Kravenista ei siten saada.
Richard Wenkin, Art Marcumin ja Matt Holloway käsikirjoittamasta elokuvasta ei ole juuri positiivista kerrottavaa. Se jatkaa edeltäjiensä jalanjäljissä tuntuen elottomalta sarjakuvasovitukselta, jonka päähenkilö ei ole minkäänlaista särmää. Marvelin pahisgalleriaa edustava Kraven onkin leffassa tyylipuhdas hyvis, joka suojelee eläimiä toisilta metsästäjiltä ja on muutenkin kaikin puolin kohtelias ja ystävällinen tuttavuus.
Kraven the Hunter toimii genrelle tuttuun tapaan hahmon syntytarinana, mutta ei oikeastaan löydä mitään mielenkiintoista kerrottavaa. Aaron Taylor-Johnsonin esittämä nimikkohahmo saa voimansa jo nuorena nautittuaan mysteerijuoman henkihievereissä, minkä jälkeen tämän koko kasvuvuodet skipataan ja valkokankaalla nähdään seuraavaksi jo valmis metsästäjä.
Juoni keskittyykin Kravinoffin suvun kolmiodraamaan, jonka keskiössä ovat puoliveljekset Sergei (Taylor-Johnson) ja Dmitri (Fred Hechinger) sekä näitä miehiksi kouliva armoton isukki Nikolai (Russell Crowe). Myrkylliset perhesuhteet uhkaavat tosin hukkua Crowen tahattoman hupaisaan venäläisaksenttiin ja yleisesti tönkköön dialogiin, minkä tekijät ovat varmaan tajunneet itsekin leikkaushuoneessa. Sen vuoksi valtaosa elokuvasta pyöriikin irrallisten toimintakohtausten ympärillä, kun Kraven lähtee pelastamaan veljeään kidnappaajilta.
Hahmonkehitystä, juonenkuljetusta tai näyttäviä hetkiä on kuitenkin turha odottaa, sillä jännitteetön kerronta ei tarjoa minkäänlaista tarttumapintaa. Ihmeellisesti rytmitetty juoni ja persoonattomat hahmot tuntuvat alusta alkaen yhdentekeviltä, minkä päälle elokuvan tekninen toteutus on muiden Sonyn omien Hämis-tuotosten lailla sekava sillisalaatti surkeasti toteutettuja efektejä ja läpinäkyvää jälkiäänitystä. Useita kertoja myöhästelleen tuotannon säröt näkyvät lopullisessa tuotoksessa.
Toimintakohtaukset eivät yllä sen korkeammalle, vaan jäävät korkeammasta ikärajasta huolimatta mielikuvituksettomiksi ja tylsiksi. Verisyyttä nähdään kyllä keskivertoa enemmän, mutta kohtaukset on silti sumennettu riittävän katsojaystävällisiksi, että pahin jätetään katsojien omiin mieliin. Toiminnassa ei muutoinkaan ole mitään näyttävää tai kokeellista, vaan kaikki tuntuu tuhanteen kertaan nähdyltä ja muissa elokuvissa tuhat kertaa paremmin toteutetuilta.
Kraven the Hunter jatkaa Sonyn pääosin ala-arvoisten Spider-Man-elokuvien tasoa. Sen vuosia venynyt tuotanto näkyy miltei jokaisella osa-alueella, eikä hyvikseksi muutetun pahiksen uudesta olemuksesta löydy minkäänlaista persoonallisuutta. Edes fanaattisimpien sarjisfanien on vaikea löytää tästä jotain hyvää sanottavaa.