Monkey, The

Kauhukirjailija Stephen King on nykyään melkein yhtä tunnettu nimi niin kirja- kuin elokuvaystävien keskuudessa, sillä miehen lukuisia teoksia on tuotu yhtä tuotteliaasti valkokankaalle ja televisioon. Viimeisimpänä sovituksena nähdään Longlegsilla ravisuttaneen Osgood Perkinsin uusi kauhukomedia The Monkey, joka perustuu Kingin vuonna 1980 julkaistuun samannimiseen lyhyttarinaan.

Perkinsin sovittaa kuoleman ja pahuuden satunnaisuutta käsitelleen tarinan hupaisaksi viihdepalaksi, jossa pahuutta henkivä leluapina ryhtyy terrorisoimaan Shelburnin eripuraisia kaksoisveljeksiä Halia ja Billiä (Christian Convery). Kirotusta lelusta on miltei mahdoton päästä eroon ja sen pahaenteinen rumpusoolo johtaa joka kerta jonkun väkivaltaiseen kuolemaan, minkä seurauksena veljekset ajautuvat toisistaan eroon.

Kun selittämättömät ja väkivaltaiset kuolemat alkavat jälleen toistua vuosikymmeniä myöhemmin, joutuu Hal (Theo James) palaamaan takaisin kotikonnuilleen peläten pahinta.

Toisin kuin monet Kingin tarinoihin nojaavat elokuvasovitukset The Monkey on ensisijaisesti komedia ja vasta sen jälkeen kauhua. Perkins johdattaa katsojat tähän mielenmaisemaan jo heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien, jossa koko verinen premissi tehdään selväksi Adam Scottin esittämän pilotin yrittäessä palauttaa leluapinaa takaisin liikkeeseen. Verisyys, absurdit kuolemat ja näiden humoristinen käsittely vain eskaloituu elokuvan edetessä.

The Monkey onkin parhaimmillaan juuri kuolemien yhteydessä, sillä Perkins osoittaa niin mestarillista rytmi- kuin huumorintajua kameran takana. Apinan rummutus virittää katsojan aina sopivasti vastaanottamaan seuraava teurastusta, mutta tällä leikitellään puolin ja toisin sekä tyydyttääkseen katsojan odotukset kuin pelatessaan niitä vastaan. Siltä osin elokuva seuraakin kuolemien varaan rakennettuja slasher-genren edustajia tarjoten katsojille juuri sitä, mitä he kaipaavatkin.

Huumori ei kuitenkaan kuki juuri kuolemien ulkopuolella, jolloin Perkins käsittelee traumoja ja menneiden syntien painolastia. Käsittely jää silti hyvin pintapuoliseksi ja lähinnä tarinaa tukevaksi, joten katsojien ei tarvitse vaivata itseään liialti elokuvan syvällisyydestä. Sama koskee oikeastaan myös kauhua, jota on vain nimeksi. Etenkin ohjaajan edeltävän Longlegsin ihon alle riipivää piinaavuutta jää hivenen kaipaamaan, vaan toisaalta The Monkey edustaa tyystin eri genreä. Silti näyttävien kuolemien ulkopuolelta leffalla ei ole nyt juurikaan tarjottavaa.

Onnekseen The Monkeyn lyhyt kesto estää tarinaa silti laahaamasta, mutta siltä jää kaipaamaan jotain hieman enemmän. Nykyisellään leffa jää vähän liian paljon pelkäksi goreilotteluksi, mutta sen – ja katsojien – onneksi se on sellaisenaan verisen viihdyttävää ja syntisen nautinnollista.