MEDIA
Fritz Langin mestariteos Metropolis on kestänyt aikaa hyvin. Vuonna 1927 ilmestynyt klassikko on varhaisten elokuvatehosteiden puhdas taidonnäyte, eikä sen yhteiskunnallinen sanomakaan ole vuosien saatossa valitettavasti vanhentunut. Vaikka 1920-luvun Saksan kommunistien ja yläluokan väliset ristiriidat eivät enää ole aivan tätä päivää, ei elokuvan kuvaamaa sosiologista kuilua ja teknologiavetoista riistoteollisuutta ole vaikea yhdistää nykyiseen elämänmenoon.
Metropoliksen kerronta rakentuu monella tasolla. Laajempi kehys mukailee Baabelin tarua, jossa taivaisiin kohoavan tornin metaforana on futuristinen suurkaupunki. Yhteisestä kielestä huolimatta sen suunnitelleiden ja sitä rakentaneiden ihmisten välillä ei ole yksimielisyyttä, vaan ainoastaan voimakkaampien tahto. Metropolin kulttuurin kehdossa elävät nauttivatkin ylellisyyksistä ja tekniikan saavutuksista, kun taas syvällä katutason alapuolella työväenluokka paiskii ympäri vuorokauden pitääkseen heille ulottumattomissa olevan unelman elossa.
Samaan aikaan syvällä kaupungin katakombeissa odottaa muutos. Kuvankaunis Maria (Brigitte Helm) saarnaa työläisille saapuvasta välittäjästä (Gustav Fröhlich), joka kuroo umpeen luokkia erottavan kuilun luomalla näiden välille yhteyden. Ajatuksen takana oleva symboliikka on edelleen kovin naiivi, mutta toisaalta elokuvaa seuranneet vuosikymmenet todistivat vakuuttavasti luokkaeroissa kytevän vallankumouksen mahdollisuuden. Etenkin kymmenen vuotta myöhemmin syntyneen natsi-Saksan kuvastossa on hyvin paljon yhtäläisyyksiä Metropolikseen, mikä tosin selittyy Langin silloisen vaimon ja toisen käsikirjoittajan, Thea von Harboun, innokkaasta natsipuolueen kannatuksesta.
Metropoliksen viimeinen kerronnan taso kuvaa modernisoituvaa maailmaa. 1900-luvun alun teknologinen edistys näkyy elokuvassa konkreettisesti tulevaisuuden pelkona, jota vastaan Lang käy taistoon uskonnollisella tematiikalla. Kehitys nähdäänkin elokuvassa paitsi korkeuksiin kohoavana mahdollisuutena myös suorastaan apokalyptisenä uhkakuvana. Valtavat koneistot muuttuvat houreunissa vanhan testamentin makaabereiksi pedoiksi, enkelistä muodostuu tekniikan avulla tuomiopäivän piru ja työläisten automatisoitu raadanta rinnastetaan suoraan ristiinnaulitsemiseen. Teknologian tuomat kauhut olivat jo tuolloin aivan yhtä todellisia kuin nykyäänkin.
Langin visioima tulevaisuus onkin toiminut alkulähteenä lukuisille myöhemmille tieteisklassikoille. Metropolis on kuvauksen ja ennen kaikkea tehosteiden osalta suorastaan hämmästyttävä taidonnäyte, jonka visuaalisuus on täysin omaa luokkaansa. Pienoismalleilla rakennettu suurkaupunki onnistuu yhä vakuuttamaan, mutta lukuisien peilien ja filmin valotuksen avulla luodut erikoistehosteet ovat puhdasta elokuvataikuutta. Etenkin Fröhlichin esittämän Frederin hourejakso on täynnä mitä eriskummallisimpia kuvakikkailuja, joilla kymmenet silmät tuijottavat suoraan katsojaa kohti tai loputon työläisjono katoaa ilmestyskirjan pedon suuhun.
Metropolis pitää edelleen asemansa kiistattomana mestariteoksena. Fritz Langin tieteiselokuvien äiti on visuaalisesti häikäisevä ja käsikirjoitukseltaan monitasoinen näkemys aikakauden sosiaalisista ongelmista ja tekniikan kehityksestä, jotka ovat vielä tänä päivänäkin suuria huolen aiheita.
TEKNISET TIEDOT
Visuaalisesti restauroitu versio on upeaa jälkeä. Elokuvan iän huomioiden terävyys on suorastaan ilmiömäinen, vaikka pehmeydeltä ja haalistumisilta ei luonnollisesti voida välttyä. Printit on kuitenkin puhdistettu enimmistä roskista perusteellisesti, ja mustan taso on useissa kohtaan erinomainen.
Elokuvaan on sisällytetty vuonna 2008 yllättäen löytyneet menetetyiksi luullut kohtaukset, minkä seurauksena Metropolis nähdään ensimmäistä kertaa lähes alkuperäisessä muodossa. Vajaan puolituntisen edestä lisätty materiaali on tosin saatu hyvin heikkokuntoisesta lähteestä. Kuvanlaatu näissä onkin ala-arvoinen. Pehmeän kuvan ohella kelat ovat pahoin naarmuuntuneet, ja ne ovat kaiken lisäksi alkuperäisen 35mm filmin sijaan taltioitu 16mm filmille. Silti on sanomattakin selvää, että uudet kohtaukset ovat enemmän kuin tervetullut lisä elokuvaan.
Stereo-ääniraita toistaa alkuperäisen orkesteriversion upein säikein ja puhtaana. Vaihtoehtona olisi tosin mieluusti voinut olla rapakon takaisesta julkaisusta löytyvä häiriötön miksaus.