Bodom

Suomalaiset kauhuelokuvat ovat harvalukuinen joukko pohjoisilla markkinoilla. Siihen on aikeissa tehdä muutoksen hittikomediallaan Luokkakokous maineeseen kirinyt ohjaaja Taneli Mustonen, joka lainaa aiheekseen Suomen historian tunnetuimpiin rikostapauksiin lukeutuvan Bodominjärven murhat. Edelleen selvittämätöntä vuoden 1960 surmatekoa ei tosin soviteta sellaisenaan valkokankaalle, vaan nykypäivään sijoittuva teos hakee ainoastaan innoitusta tapahtumista.

Mustosen ja Aleksi Hyvärisen käsikirjoittama Bodom lukeutuu 1970- ja 1980-luvulla kulta-aikaansa eläneeseen teinislasher-genreen. Kaksikon sovitus seuraa Bodominjärvelle telttailemaan saapuvaa neljää nuorukaista, jotka haluavat testata oman teoriansa viisi vuosikymmentä sitten tapahtuneen surmateon kuluista. Verinen rekonstruktio muuttuu vain asteen totisemmaksi, kun nuoria alkaa kuolla oikeasti.

Monista genren tuotoksista poiketen Bodom alkaa tosin hyvin rauhallisesti. Tekijät pohjustavat päähenkilönsä seesteiseen tahtiin ja ryhtyvät heittämään täkyjä jo ensimetreiltä lähtien viitaten niin menneisiin traumoihin kuin itse murhatekojen sairaalloiseen kiinnostukseen tiettyjen lähtijöiden kohdalla. Lukuisista viljellyistä epäilyistä huolimatta hahmot eivät missään vaiheessa kuitenkaan nouse mitenkään syvällisiksi, mikä osaltaan latistaa myös elokuvan kauhuarvoa; kun henkilöihin ei ennätä samaistua, ei heidän kohtaloistakaan jaksa välittää. 

Kun veitsi lopulta uppoaa ihmislihaan, ryhtyy Bodom käymään ylikierroksilla. Yhden selkeän näkemyksen sijaan Mustonen ja Hyvärinen ovat lainanneet ajatuksia vähän joka suunnasta, ja näitä lainoja heitellään kerrontaan käänne toisen perään. Jatkuva suunnanvaihto tekee hallaa eritoten tunnelmalle ja ohuille hahmoille, joiden varaan valtaosa kerronnasta on kuitenkin pyritty rakentamaan. Alleviivaava selittelynmaku ja puolivälin rautalangasta väännetty takauma muuttavatkin ihan onnistuneissa merkeissä alkaneen kauhun naurettavaksi melodraamaksi, minkä lisäksi ne aliarvioivat katsojia pahemman kerran.

Elokuva on kuitenkin päällisin puolin tyylikästä katsottavaa. Perinteistä genrekuvastoa sekä suomalaista metsämaisemaa yhdistävät sommitelmat ovat varsin onnistuneita, vaikkakin Mustonen sortuu välillä vähän liiaksi hyödyntämään toistuvaa lennokkikuvaa ja pimeyttä halkovia valokeiloja dramaturgiansa luonnissa. Visuaalisuus jää silti selkeästi leffan parhaimmaksi anniksi.

Bodom tarjoaa harvinaista herkkua Suomi-markkinoille, vaan kauhuelokuvana se ei ole kovin pelottava saati edes uniikki, mikä on sinänsä sääli. Hahmoihin panostamalla ja juonenkäänteitä karsimalla siitä olisi voinut saada ihan varteenotettavan teoksen genren jatkoksi.