MEDIA
Pelielokuvat elävät uutta kukoistuskauttaan valkokankailla ja televisioruuduissa. Vielä tovi sitten näiden ympärillä leijunut kirous tuntuu viimein murtuneen, kun yhä useampi tuotos on onnistunut vakuuttamaan niin pelaajat kuin katsojat. Lähivuosina tarjolle on saapumassa alati kasvava määrä uusia yrittäjiä tunnettuihin pelisarjoihin pohjautuen, mutta fanien ei onneksi tarvitse odottaa niinkään pitkälle nähdäkseen yhden ikonisen pelihahmon kankaalla.
The Super Mario Bros. Movie tuo yhden pelimaailman suosituimmista hahmoista, Nintendon loikkivan putkimies-Marion, kumppaneineen kokoillan värikkääseen seikkailuun. Kyse ei suinkaan ole hahmon ensimmäisestä valkokangasvalloituksesta, mutta tuskin juuri kukaan haluaa muistella vuonna 1993 julkaistua kalkkunaa nimeltä Super Mario Bros. Historia ei onneksi tällä kertaa toista itseään.
Kätyreistä parhaiten tunnetun Illuminationin ja Nintendon yhteistyössä tehdyssä animaatioelokuvassa putkimiesveljekset Mario ja Luigi (Chris Pratt ja Charlie Day) tempautuvat tahtomattaan Sienivaltakunnassa kytevään valtataisteluun. Ilkeän Bowserin (Jack Black) haikaillessa väkivaltaisesti prinsessa Peachin (Anya Taylor-Joy) kättä ja koko valtakunnan herruutta, Mario uusine ystävineen ovat lopulta ainoat, jotka voivat estää Bowserin suunnitelmaa toteutumasta.
Suoraan sanoen The Super Mario Bros. Movie on yksi valtava Nintendo-mainos, mutta se on sitä koko sydämellään. Varsinkin pelaajat löytävät elokuvasta lukuisia viitteitä aiempiin Mario-peleihin, ja monesti elokuva tuntuukin keskittyvän enemmän nostalgisten viitteiden esittelyyn kuin esimerkiksi hahmonkehitykseen tai muistettavaan juoneen. Toki jälkimmäiset eivät ole koskaan olleet myöskään syy pelata Marioita, vaan fokus on aina ollut pelattavuuden hauskuudessa.
Sama eetos näkyy elokuvassa, joka on vauhdikas, värikäs ja paikoin jännittävä koko perheen seikkailu. Jatkuvalla tahdilla vaihtuvat lokaatiot, pelimaailmasta ammentavat toimintakohtaukset sekä tietenkin hupsut hahmot vierittävät tarinaa herkeämättä eteenpäin, jotta katsojien keskittymiskyky ei ennättäisi herpaantumaan. Useampia tarinallisia tasoja etsivien ei kannatakaan vaivautua, vaan touhu on tyystin harmitonta ja turvallista ajanviihdettä kautta linjan.
Visuaalisesti tuotos edustaa niin ikään hyvin tuttua linjaa, jossa maisemat ja hahmot ovat välittömästi tunnistettavissa pelejä vähänkään kokeneiden keskuudessa. Teknisesti toteutus on silti hyvin näyttävä, joskin hieman yllätyksetön. Alkuun kohua herättäneet ääninäyttelijävalintojakaan ei juuri elokuvan edetessä kerkeä miettiä, joskin Seth Rogenin Donkey Kong kuulostaa vähän liikaa näyttelijältä itseltään. Pelifanit voivat bongata ruudulta myös Marion alkuperäisen äänen, Charles Martinetin.
The Super Mario Bros. Movie on viihdyttävä koko perheen animaatio, jonka vauhti ja nostalgia pitävät kummankin ikäluokan penkeissään. Kaavamaisen harkittu, harmiton ja värikäs seikkailu on siten varsin menevä puolitoistatuntinen, jonka parissa ei kyllästy, mutta jota ei sittemmin jää myöskään pureskelemaan.