Monkey Man

Kameran edessä paremmin tunnettu Dev Patel siirtyy ensimmäistä kertaa linssin toiselle puolelle toimintaelokuvassa Monkey Man, johon näyttelijä ammentaa materiaalia niin vanhemmiltaan kuulemista tarinoista kuin omista lempileffoista. Intian alamaailmaan sijoittuva raina oli alkujaan saapumassa suoraan suoratoistopalvelu Netflixiin, mutta kun tuotoksen näki nykyohjaajien kermaan lukeutuva Jordan Peele, sen kohtaloksi vaihtui teatterijulkaisu.

Ja aivan syystä.

Dev Patelin, Paul Angunawelan ja John Colleen käsikirjoittama kostoraina seuraa nimetöntä päähenkilöä (Patel), joka viettää yönsä ottamalla turpaan Intian alamaailman laittomissa nyrkkeilytapahtumissa. Verellä ansaitut rahat pistetään lopulta eteenpäin soluttautuakseen lähemmäksi miehen elämän raiteilta suistaneiden henkilöiden lähettyville, jotta tämä pääsisi viimein kostamaan lapsuudessa koetun tragedian.

Elokuvan nykyisyyteen sijoittuvasta ahtaasta, likaisesta ja ensisijaisesti pimeästä kaupunkimaisemasta huolimatta Monkey Manin kerronta nojaa hindujen apinakasvoisen Hanuman-jumalan legendaan. Myyttinen hahmo oli yhtäältä läsnä Patelin omassa nuoruudessa kuin myös elokuvan päähenkilön elämässä, mihin käsikirjoitus tukeutuu ripotellakseen leffan päälle pientä mystisyyttä ja symboliikkaa.

Eksoottiset säväykset eivät kuitenkaan peittele lopulta perin länsimaista kerrontarakennetta, joka noudattelee jokseenkin tuttuja käänteitä ylä- ja alamäkineen. Silti Patel onnistuu tekemään tuotoksestaan riittävän omannäköisen, jossa itämainen kulttuuri ruokkii kivenkovaa ja paikoin kaoottisen energistä toimintaa. Kuvaus ja kerronta tukevatkin täydellisesti toisiaan ja saa miljöön tuntumaan miltei käsinkosketeltavalta, mutta äärimmäiset lähikuvat ja hektisenä heiluva kameratyöskentely ei valitettavasti edusta tuotosta usein parhaiten. Ratkaisu on selkeästi tyylitietoinen, mutta henkilökohtaisesti se aiheutti lopulta paljon enemmän porua kuin nautintoa.

Villi käsivara näkyy erityisesti elokuvan lukuisissa toimintakohtauksissa, jotka muuttuvat helposti epäselviksi kahakoiksi. Seuraamista ei myöskään auta kameroiden vaihtuminen budjettisyistä toisinaan puhelimiksi, ja erityisesti elokuvan monet pimeät kohtaukset ovat kaiken näiden kombinaationa paikoin tuskastuttavan epämääräisiä. Silti, parhaimmillaan, Monkey Man näyttää upealta, kiihkeältä ja intensiiviseltä.

Samaa voi sanoa myös varsinaisesta toiminnasta, joka ei säästele verta tai selkäytimeen asti pureutuvaa äänimaailma. Raakuuden ja brutaaliuden pystyy usein miltei aistimaan. Leikkisä koreografia onnistuu hetkittäin lisäksi yllättämään, mutta harmillisen usein se jää tosiaan kuvaustyylin varjoon. Vaikka kankaalla on viime vuosina nähty niin näyttävämpää, raaempaa kuin tyylikkäämpää mättöä, Monkey Man tuntuu raivokkaalta alusta loppuun saakka.

Tuota raivoa hyödynnetään myös elokuvan teemojen takomiseen, jota tehdään niin hienovaraisesti taustalla kuin kirjaimellisesti rystysten voimin. Monkey Man on pohjimmiltaan sorrettujen kovaääninen huuto ja tyydyttävä fantasia, jossa korruptoitunut valta kaadetaan yksi verinen nenä kerrallaan. Elokuvaa katsoessa välittyy väkisin tunne, että Patel ei puhu ainoastaan fiktion äänellä, vaan ottaa kantaa erityisesti Intian nykymenoon. Yhtenäisen kuvauksen ja toiminnan lailla tämä sanoma on tatuoitu osaksi koko elokuvan olemusta, mikä kertoo jo itsessään Patelin ohjaajanlahjoista.

Monkey Man on raivokas ja väkivaltainen toimintaelokuva, joka näyttää ja tuntuu kiihkeältä. Esikoisohjauksellaan Patel todistaa lahjansa myös kameran takana, vaikka liiallinen hektisyys kääntyy monesti itseään vastaan. Silti laatutoimintaa kaipaaville leffaa on helppo suositella.