15. toukokuu 2013 - 7:00 | Joonas Pikkarainen

Pixarin lastenanimaatio Toy Story saa jatkoa. Teatterielokuvan sijaan kyseessä on televisioon suunniteltu puolituntinen erikoisohjelma Toy Story of Terror, jossa tuttu lelujoukko joutuu viettämään pelottavan yön motellissa.
Elokuva keskittyy tällä kertaa Joan Cusackin ääninäyttelemään lehmityttö Jesseen, mutta ruutuajan taitaa silti valloittaa lukuisat nyökkäykset eri kauhuelokuvien suuntaan. Ohjaaja Angus MacLane mainitsee antamassaan haastattelussa ainakin Psykon, Aliensin ja Predatorin. Viittauksista ja kauhuelementistä huolimatta elokuva on tehty nimenomaan lapsia silmällä pitäen.
Toy Story of Terror nähdään Yhdysvalloissa jo lokakuussa.
Lähde: