17. elokuu 2017 - 11:14 | Joonas Pikkarainen
Daniel Craig (kuvassa) on viimein varmistanut sen, minkä lähes kaikki tiesi jo entuudestaan; hän palaa James Bondiksi hahmon 25. elokuvaan.
Varmistus ei nyt sinänsä tule minkäänlaisena yllätyksenä, sillä tuotantoyhtiö oli aiheesta jo puhunut ja Craigilla on sopimuksessa vielä yksi Bond-elokuva tekemättä. Netissä on vellonut viimeaikoina kuitenkin huhuja, joiden mukaan Craig ei välttämättä uusisi enää rooliaan Bondina, joten tuore paljastus on viimeinen niitti näiden kumoamiseen.
Elokuvan ohjaajaa ei ole vielä kiinnitetty, mutta kolmen parhaan ehdokkaan joukossa ovat Yann Demange, Denis Villeneuve ja David Mackenzie.
Toistaiseksi vielä nimeämätön Bond-elokuva saapuu teattereihin marraskuussa 2019.
Lähde: