Enoni on toista maata

Jacques Tatin kolmannessa ohjaustyössä Enoni on toista maata kiteytyy ensimmäistä kertaa miehen koko olemus. Auteurin tavaramerkeiksi nousseet visuaalisuus, sanaton kerronta, hyväntahtoinen fyysinen huumori, ranskalaisuus, musiikki, yhteiskunnallinen tarkkanäköisyys sekä tietenkin Mr. Hulot yhdistyvät elokuvassa saumattomaksi kokonaisuudeksi, joka sinetöi ohjaajan vuonna 1958 maailmanmaineeseen.

Enoni on toista maata pureutuu modernisoituvaan maailmaan ja sen uusiin hömpötyksiin, jotka 1950-luvulla olivat vasta alkamassa. Tati asettelee tuotoksessaan vastakkain perinteisen (ranskalaisen) maailman ja modernin uuden ajan, joiden eroavaisuuksia ohjaaja korostaa ennen kaikkea visuaalisesti ensimmäisellä värielokuvallaan. Nykyaika näyttäytyy elokuvassa harmaana, laatikkomaisena ja persoonattomana, kun taas rappeutuva ja pois purettava traditionaalisuus on täynnä persoonallisuutta, omaperäisyyttä ja väriä – segmentti, johon myös Mr. Hulot lukeutuu.

Tatin itsensä käsikirjoittama elokuva seuraakin tapahtumia Arpelin perheen kautta. Heidän viimeiseen asti modernisoitu talo on täynnä uutuudenkarheita vempeleitä ja millintarkasti suunniteltua askeettisuutta, joiden ainoa käyttötarkoitus on toimia näytemallina vieraille. Ulospäin suunnattu maailma on leikkisyyden ja käytännöllisyyden täydellinen vastakohta, jonka myös perheen poika (Alain Bécourt) on tylsyyksissään huomannut. Hänelle enonsa Mr. Hulotin vierailut ovat vapautus tästä kaikesta tukahduttavuudesta ja mahdollisuus elää kuin muut lapset, villeinä ja vapaina kujeitaan tehden.

Hyväntahtoinen huumori luodaan paitsi näiden kahden maailman kohtaamisesta, myös kyseisistä maailmoista itsestään. Tati ei tyydy pelkästään ilkkumaan teknologiavillitykselle ja kasvottomalle liukuhihnatuotannolle, jonka hän vie teollisuuden ohella myös liikenteeseen ja koulunkäyntiin, vaan läimäyttelee tasaisesti myös ranskalaisille perinteisemmän kulttuurin poskille. Siinä missä uusi aikakausi perustuu puhtaasti tuotannon maksimoimiseen, ei vanhassa maailmassa ennätetä saada mitään tehdyksi. Kauppiaat antavat asiakkaidensa palvella ja maksaa itsensä keskittyen ennemmin jutusteluun, kun taas kovin muuan kirjeenkantajaa muistuttava lakaisija ei saa työtänsä kertaakaan aloitettua jäätyään – ja etsiessään syytä jäädä – aina suustansa kiinni.

Mr. Hulot toimii tällä kertaa näiden kulttuurien yhteen sovittajana, joskin omaan, katastrofialttiiseen tapaan. Visuaalisuuteen nojaavan komiikkansa avulla Tati maalaa lempeän yhteentörmäyksen, jossa Hulot yrittää parhaansa mukaan sopeutua toisenlaiseen maailmaan yrittäen korjata niin omia kuin toistenkin virheitä parhaimpansa mukaan. Sukulaistensa pihassa ongelmia tuottavat niin kalanmuotoinen suihkulähde kuin symmetrisen pensaan katkennut oksa, kun taas kumiletkuja valmistavalla tehtaalla miehen unisuus käynnistää oman tuhoisan tapahtumaketjun.

Elokuvan huumori on tosin vain harvoin ratkiriemukasta keskittyen enemmänkin tarkkanäköiseen havainnointiin ja lämpimään ilkeilyyn. Tati hyödyntää niin fyysisiä kuin visuaalisia lahjojaan kuvatessaan monenlaisia huvittavuuksia, jotka hämmästyttävät enemmän niiden esteettisen suunnittelun kuin varsinaisesti niiden komediallisen toimivuutensa vuoksi. Samassa tahdissa ajavat autot, ränsistyneestä aidanraosta paljastuva betonisen harmaa maailma ja puutarhan tarkkojen tilojen sisällä pysyminen ovatkin yhtälailla täynnä symbolisia merkityksiä kuin myös visuaalisia taideteoksia.

Enoni on toista maata on visuaalisesti mykistävän tarkasti suunniteltu elokuva, jonka lämminhenkinen irvailu ja sanattomaan huumoriin nojaava kerronta onnistuu vielä nykypäivänäkin kertomaan jotain meidän ihmisten oudoista piirteistä ja käyttäytymisistä.